Kirjoitan nyt aiheesta, josta olen viimeisen vuoden aikana oppinut paljon ja opin koko ajan lisää kasvaessani ja kohdatessani ongelmia, iloja, suruja ja onnenkolahduksia. Asia, joka on oikeasti niin yksinkertainen, mutta myös yksinkertaisesti niin hankala samaan aikaan. Lempeys itseä kohtaan.
For the last year I have been learning about a thing and am still constantly learning about as I keep on growing, developing, stumbling through happiness, sadness and lucky draws. A thing that is truly so simple, but also so simply hard at the same time; tenderness towards yourself.
Ketä kohtaan olemme yleensä kaikista ankarimpia, juuri sitä kohtaan, joka on meille kaikista tärkein; minä itse. Se voi olla pientä vähättelyä, itseltä paljon vaatimista, ylisuorittamista, sitä ettei anna itselle aikaa palautua. Mitä vain mikä saa meidät kokemaan, etten ole tarpeeksi hyvä tällaisena, etten riitä sellaisena ihmisenä ja olentona, joka sillä hetkellä satun olemaan.
Who is the one we are the most harsh towards to? The one that really is the most important to ourselves: me, myself. It can be small belittleings, having high standards in situations unrequired, over-achieving, not giving yourself time to heal. Whatever makes us feel we aren't good enough as we are that we aren't enough as a person nor as a being which we happen to be at that certain moment.
Jokainen elämä ja vaihe siinä on ainutlaatuinen ja tärkeä meidän kehittymisemme ja olemisemme kannalta. Joskus meille sattuu ja tapahtuu positiivisia, mutta myös negatiivisia kokemuksia ja sattumuksia, joihin suhtautuminen riippuu niin tilanteesta kuin sen hetkisestä minästä. Vain siihen voi vaikuttaa suoraan miten kokee itsensä ja hyväksyy oman olemisensa näissä tilanteissa.
Each life and part of it is unique and important regarding our development and being as a whole. Sometimes we go through postive and sometimes negative occurences and happenings and our reaction to these depends on the situation and also on our current self. Only thing we can truly try to influence on is how we experience ourselves and accept our own being at that moment.
Lempeys. Osaamme kokea empatiaa muita kohtaan ja se usein tuntuu helpolta kuin ei miltään. Mutta miten olla itselleen empaattinen, lempeä. Antaa tilaa hengittää ja olla siinä yhdessä hetkessä vain minuna ja ottaa itsensä täysin sellaisena kuin sattuu nyt vain olemaan. Mikä olisikaan mahtavampaa kuin tuntea rakkautta ja myötätuntoa itseä kohtaan.
Tenderness. We can feel empathy rather easily towards others and often it feels like no big deal whatsoever. But how can you be tender towards your own self? Letting yourself breathe and be at that one moment as myself and take yourself fully as you happen to just be. What would be even greater than to feel love and empathy towards yourself unconditionally.
Joudut viettämääm elämäsi kokonaan yhden henkilön kanssa ja se olet sinä. Mikset katsoisi itseäsi kuin toista ihmistä ja hyväksyisi itsesi kuten hyväksyt muutkin lähelläsi. Sinussa on niin paljon ettei niitä pysty edes laskemaan, et ole mikään tietty kohta tai kohdat, jota haluaisit arvostella vaan täysi ihminen vaikka kokisitkin olevasi jostain vajaa. Se on aivan okei.
The only person you have to spend your entire life with is You. Why wouldn't you want to see yourself as you see other people around you; "flawed" yet as good as they can be. You have so much in you that it can not be measured. You are not those certain things you wish to judge and belittle in you, you are a whole person even if you feel less. And that is completely okay.
